Keskiaikaseurassa tehdään erilaisia seinävaatteita. Seinävaatteita voidaan käyttää esim. tapahtumissa elävöittämään keskiajan tunnelmaa ja peittämään rumia nykyaikaisia seiniä. Yleisin aihe seinävaateissa on vaakuna yksinkertaisuutensa vuoksi. Se oli myös keskiajalla usein käytetty aihe. Muutkin aiheet tietysti käyvät, kuten taistelu- tai metsästysaiheet tai naisten kosiskelu. Seinävaatteita voidaan tehdä erilaisilla tekniikoilla, joista helpoin on kuvion maalaaminen tai painaminen kankaalle.…
Read more
Keskiajalla kirjottiin hyvin paljon. Vaatteita, seinävaatteita, kenkiä, satulaliinoja, alttaritauluja ym. koristeltiin taidokkailla kirjonnoilla. Keskiajalla kuului ylhäisöneitojen osata kirjoa. Kankaat, joille kirjailtiin, olivat samoja, joista tehtiin vaatteita. Lankoina käytettiin villaa, pellavaa ja silkkiä. Usein materiaaleja sekoitettiin keskenään, esim. siten että kangas oli pellavaa ja langat villaa. Keskiajalla käytettiin useita eri pistoja, joita vielä tänäänkin opetetaan käsityötunneilla…
Read more
Keskiaikaisen ruuan laittamista harrastetaan erityisesti tapahtumissa ja erilaisissa harrastuspiireissä, mutta harrastaa voi helposti ihan kotioloissakin. Keskiaikatapahtumat huipentuvat yleensä pitoihin, joissa voidaan tarjoilla kattauksittain jopa kymmeniä ruokalajeja. Koska ruokaa laitetaan tapahtumissa joskus jopa yli sadalle hengelle, on tapahtumissa tavallisesti nimettynä yksi pääkokki, jota kutsutaan myös pitokokiksi. Pitokokki pyrkii tarjoamaan juhlijoille ruokalajeja ja ruoka-aineita, joita harrastusperiodimme aikana…
Read more
Keskiaikaseurassa harrastetaan musiikkia monin eri tavoin – kuuntelemalla, tutkimalla, esittämällä, säveltämällä ja jopa rakentamalla soittimia. Pääpaino on keskiaika- ja renessanssimusiikissa sekä niiden säännöin kirjoitetussa uudessa musiikissa, mutta myös kansanmusiikkia ja ”filkkiä”, joka perustuu tuttujen melodioiden uudelleensanoittamiseen. Elävä musiikki on tärkeä tunnelmanluoja. Tapahtumissamme lauletaan ja musisoidaan usein yhdessä. Musiikkipiireihin ovat kaikki taitotasosta riippumatta tervetulleita: tärkeämpää on…
Read more
Tanssi oli tärkeä osa keskiajan ja renessanssin hovielämää, niin osana juhlallisuuksia kuin aateliston huvituksena ja ajankulunakin. Tanssimestarit Italiassa, Englannissa ja Ranskassa loivat koreografioitaan hovien saleissa tanssittaviksi, ja myös kirjoittivat ohjeitaan talteen käsikirjoituksiksi ja kirjoiksi. Näitä on säilynyt meidän ajallemme asti, joten niinpä voimme tänäkin päivänä tanssia noita 1400- ja 1500-lukujen hovitansseja. Mukaan mahtuu monenlaista: on…
Read more
Illuminaatio tulee valoa tarkoittavasta sanasta ja se viittaa keskiaikaisten kirjojen sivujen kultauksiin, jotka heijastivat kynttilänvaloa. Illuminaatio tarkoittaa nykyisin juuri keskiaikaisten kirjojen maalaustaidetta. Illuminaation alaryhmäksi voidaan laskea miniatyyrimaalaus, jossa sivuja koristellaan pienillä, hyvinkin maalauksellisilla kuvilla. Illuminaatiota on kuitenkin kaikki väreillä ja pensseleillä tapahtuva toiminta reunakoristeluista tekstinkoristeltuun. Illuminaatiota tehdään guassipohjaisilla (esim. peitevärit) väreillä nykyisin yleensä pergamenatalle (pergamenttia…
Read more
Jousiammunta on yksi ihmisen kolmesta suuresta keksinnöstä tulen ja pyörän lisäksi. Jousi oli sotakäytössä vielä 1600-luvulla, ja on metsästyskäytössä vielä tänään. Vaatimukset ampujille: Jousiammuntaan saa osallistua kuka tahansa, kunhan noudattaa ammuntasääntöjä ja marskin ohjeita, sekä on sopivassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Alaikärajaa ei ole, mutta alle 12-vuotiaalla on oltava huoltaja lähettyvillä ammunnan aikana. Ammuntavälineet Perinteiden…
Read more
SCA Fighting, tai suomalaisittain rottinkitaistelu, on täyden kontaktin kamppailulaji, jolla tähdätään keskiaikaisen jalkaväkitaistelun simulointiin. Kuka sitä voi harrastaa? Laji soveltuu kaikille; sekä naisille että miehille, pienille ja suurille, vanhoille ja nuorille. Turnajaisiin ja sotatapahtumiin osallistumisella on Suomessa 16 vuoden ikäraja, ja muualla maailmassa yleensä 18 vuoden ikäraja. Mitä laji vaatii fyysisesti? Hyvästä fyysisestä kunnosta on…
Read more
Seuran piirissä kalpamiekkailussa elävöitetään renessanssiajan taistelua, joka tapahtui sotakenttien sijaan arkisessa, usein kovin väkivaltaisessa siviilielämässä. Sen ympäristöjä olivat savuiset tavernat, kaupunkien kadut, maaseutukartanoiden metsäiset kujat sekä ystävällisemmissä merkeissä miekkailusalit. Tuon aikakauden miekkailu oli itsepuolustuslaji, joka oli taitona sekä välttämättömyys että muoti-ilmiö. Miekkamestarit opettivat muita puolustuksen jalossa taidossa miekkailusaleillaan muodostaen omat leimalliset tyylinsä ja koulukuntansa. Näistä…
Read more